Meillä kotona ainoa kovalla rahalla itseostettu asia on futonpatja. Loput on joko löydetty, saatu, dyykattu, edellämainituista itte mieluisaksi muokattu tahi kokonaan ittetehty. Meitä on kaksi, Puoliso ja minä, ja kohta myös ihan ittetehty jälkeläinen. Viimeksimainitun maailmanensi-ilta on arviolta kahden viikon päästä. Olo on valasmainen.

Tässä blogissa esittelen tulevia ja menneitäkin tuotoksiani, sekä osittain myös tuotosten tempauksia. Tässä vaiheessa kirjoittaminen tuntuu vielä hieman teennäiseltä, mutta eiköhän tämä tästä lähde rentoutumaan ja napakoitumaan.

Kävin tänään suomenlinnassa ja paluumatkalla lautassa pohdittiin ystävättären kanssa itsetekemisen problematiikkaa. Tietää tarvitsevansa asiaa X. Etsii kaupoilta, muttei koskaan löydä ihan mieleistään. Ja hinnatkin on hirveitä, varsinkin niissä joita voisi harkita. Mieleen juolahtaa tehdä itte, lähtökohtina saada edullisempi, juuri sellainen X kun haluaa. Lopputuloksena voi ollakin mieleinen X, mutta tekemisen tuoksinassa kustannukset voi nousta pilviin. Kankaiden lisäksi pitääkin ostaa myös langat ja vetoketjut ja napit ja muut... ja työn arvoa ei kannata edes miettiä. Itse perustelen ittetekemisen mielekkyyden sillä, että vähintään puolet kustannuksista pitää laskea harrastuksen piikkiin. En käy baareissa, minä teen itte! Ja tekemisen iloa ei sovi unohtaa, eikä sitä tyydytyksen tunnetta, kun tietää että "jos kaikki vaatetehtaat katoaisi maailmasta, niin MINÄ pärjäisin itte" Jos tulisi maailmanloppu, niin onko teillä sellainen tuttavapiiri, josta löytyy kaikkien selviytymisen kannalta tärkeiden osaamisalueiden taitajia? Jotta voisi luoda oman pikku yhteiskunnan. Meiltä löytyy parikin lääkäriä, lukuisia rakennustaitoisia, viherpeukaloita, ompelutaitoisia, astiantekijöitä, suutari, metsästäjä, psykologi, pari opettajaa, eläinlääkäreitä ja kemisti. Luulisi niillä pärjäävän karummissakin oloissa.

Kokonaan toinen juttu onkin sitten silkasta tekemisen ilosta tehdyt asiat X. Niihin saakin upota sekä aikaa että muita resursseja.