...on tulppaani. Niissä on jotain esinemäistä. Ne on samaan aikaan lujia ja hauraita. Ne sopii kaikkiin tilanteisiin, ne on ylväitä ja arvokkaita ja samalla hauskoja ja leikkisiä. Ja ne vanhenee arvokkaasti. Lakastunutkin tulppaani on kaunis.

Värttinääni maalasin siis tulppaaneja (ja kehräysharjoituksissakin olen edistynyt, tässä värttinällä suomenlampaan villaa)

Tässä vyyhdillinen (40g) merinovillasta kehräämääni lankaa:

ja yksityiskohta:

Joissain kohdissa on metrikaupalla tasapaksuista tasakierteistä ihanaa pehmoisaa lankaa. Väleissä sitten paksumpia ja ohuempia, löysempiä ja kireämpiä kohtia. Odotan innolla, että Elämänkumppani korjaa äidin vanhan rukin katkenneen jalan. Sitten pääsenkin polkemaan oikeaa pohjalaista talonpoikaisrukkia... Saa nähdä onko se helpompaa. Värttinällä kehrätessä on kyllä helppoa katsoa samalla telkkaria. Ja kun huomio pysyy molemmissa yhtä paljon ei esim.Lost pelota enää yhtään niin paljon. Tosin alan tottumaan siihen saaren monsteriin, ja tuskin päähenkilöitä vielä alkaa kuolemaan, kun niin vähän aikaa on sarjaa vasta tullut.

Vauvautumisesta sen verran, että yliaikaiskontrollissa kaikki oli hyvin. Seuraavan kerran menen näytille maanantaina ja silloin sitten aletaan käynnistelemään, ellei Jälkeläinen ala nyt viikonloppuna etsimään ulostuloreittiä ihan omatoimisesti. Eli viimeistään ensi viikon alussa tiedossa on lyhyt blogihiljaisuus.