Motivoidakseni itseäni pingotin keskeneräisen kellokukkahuivin ruokapöydän matolle. Hyvinhän se edistyy, vaikka ehdinkin neuloa vain rivin tai kaksi päivässä. Kuvassa siis huivista vain toinen puoli pingotettuna, ettei silmukat putoa pyöröpuikolta. Enää kaksi kokonaista mallikertaa ja vähän päälle, nyt valmiina viisi ja yksi neljäsosa....

Aika hyvin osasin muuten editoida kuvasta ruokapöydän jalan pois ja muutamat blogivauvan pudottamat ruokatahrat myös. Mielestäni tällaisissa tapauksissa kuvien editoiminen on sallittua, koska kohdetta itseään ei ole muokattu. Eri asia olisi, jos lisäisin kuvaan mallikerran tai pari. Aika kiinnostava ajatus sinänsä, jos joku pitäakin kokonaan valheellista käsityöblogia, ja kuvamanipuloi töitä valmiiksi.

Blogirintamalla on muuten vaivannut pieni taisteluväsymys, enkä ole jaksanut päivittää kovinkaan usein. Syytän kuumuutta ja kuivuutta. Kunhan Elämänkumppanilla alkaa työt taas kunnolla, oletan että pääsemme myös blogivauvan kanssa uuteen, toimeliaampaan rytmiin, jossa neulominen ja muut käsityöt  näyttelevät taas hieman isompaa roolia. Itse tunnustan, että olen ollut hieman huono salainen neuleystävä, vain yhden paketin ja sähköisen postikortin verran olen muistanut omaa ystävääni, mutta siihenkin on tulossa piakkoin muutos.

Salainen ystäväni muisti minua Ystävän-Tee-pussilla ja vyyhdillä Grignasco:n merinosilkkiä. Ihanaa lankaa, KIITOS!!! Uskoisin, että siitäkin syntyy huivi! Ja tee maistuu iltaisin, kun blogivauva on nukahtanut, ilta viilentynyt ja on hetki aikaa olla vaan. Kysyit tuolla kommentissa toiveitani. Ihan ylimmäiseksi haluan tulla yllätetyksi ja varsinkin kovakantiset yllärit on erittäin mieluisia. Amazonin toivelistaa päivitin ihan äskettäin. Myös muut kuin neuleaiheiset käsityöyllärit ovat tervetulleita. Innostun helposti monenlaisista asioista.

Ulkona sataa koivun siemeniä. Blogivauva löysi eilen rannalta pullopostia, joka oli osoitettu Narniaan, Aslanille. Äidin puutarhassa omenien kyljet punertuvat pikkuhiljaa. Saapa nähdä, millainen sienisato tänä vuonna tulee, kun on olut niin kuivaa. voihan olla, että sateiden vihdoin tullessa, sienet riehaantuvat kasvamaan ennätysmäärin... Syksy tulee. Odotan sen kirkkautta ja kuulautta jo hieman kärsimättömänä.

Tässä dokumentti arvontatilaisuudesta:

Ja usean maanitteluyrityksen jälkeen blogivauva nosti tämän nimen piposta:

Onnea Nea, laitan yllätystä tulemaan!

Ja sitten lupaamani vintagepläjäys. Isoäitini jäämistöä puretaan ja sieltä perin muutaman ateljeepuvun menneiltä vuosikymmeniltä. Pukuja oli aika liuta, osa ihan perus tätityylistä päiväpukua, jotka päätyy TEAKin puvustoon, mutta muutama helmi sieltä löytyi. Tässä kaksi pitkää hametta, toisen ajoittaisin jo 80-luvulle, valkoista villakangasta ja mustia pallokuvioita kirjailtu hopealangan kanssa helmaan. Toinen on aika rajua kirjavaa kangasta. Ja sitten on tollainen iltapuku, myös koristeltu helmin. Siinä on mukana sekä pitkä silkkisamettinen hame ja lyhyempi hame samaa kangasta kuin tuo tunika.

detaljeja:

Ja tässä iltapuku ehkä 50-luvulta, vaaleanroosaa silkkiä, toinen 70-luvulta, oranssia silkkiä ja vielä äitini vanha iltapuku sekin 70-luvulta, hienoa shokkivihreää silkkiä. Ongelma on, että mummi oli kokoa 40, äiti kokoa 36 minä kokoa 36-38. Äiti taas on 155 cm pitkä, minä 20 senttiä pitempi. Mikä on äidille pitkä iltapuku, on minua pohkeeseen, hankalaa. Kaikkia muita paitsi vihreää pitäisi pienentää, jotta ne olisi sopivia, mutta raaskiiko, ja viitsiikö. Kankaat olisi ihania uusiokäyttääkin, mutta raaskiiko??? Tällainen on ainakin muutamassa:

Mahtava sport-collection, ehkä sopii juuri ja juuri tenniskentän katsomoon, sateisena päivänä....Tuon oranssin ainakin taidan pienentää itselleni ensi talvena tuleviin häihin.(ystävän) ja neulon sen kaveriksi jonkin ihanaisen ruskean tai valkoisen huivin. Tai molemmat.

ja tähän:

Ja ihan kohta on myös 10000 kävijää täynnä! JI-huu! On mukavaa tietää että juttujani luetaan ja tekemisiäni seurataan. Virstanpylväs velvoittaa ja järjestän sen kunniaksi virallisen arvonnan. (Arpajaislakia sen suuremmin kunnioittamatta) Kymppitonniin tätä kirjoittaessani on enää 40 kävijän matka, joten arvonta sulkeutuu tästä hetkestä viikon kulttua tai kun laskurissa on maaginen palindromi 10101. (jos satun sen huomaamaan) Osallistua voi, kun jättää kommenttiin pienen riiminpätkän, esim. "blogisi on ihana, etkä ole lihava", tai kuten ensimmäinen oma runoni joskus lapsena, ta-daa, kauan se odottikin julkaisemista: "Päärynäpuussa, omena suussa, istuu pieni tyttönen, omena onkin kultainen. Kultainen kuin kuu, hauvalla onkin luu." Toki myös hienostuneempien kielikuvien käyttö on sallittua.

Neulekone lähti Annelle Ouluun, toivottavasti uusi omistaja ratkaisee sen salat ja kone ei pölyty jälleen yhden omistajan nurkissa käyttämättömänä. Olisi kiva nähdä, mitä sillä sitten syntyy, Pistäpä Anne viestiä jos neuleita blogissasi esittelet!

Seuraavassa postauksessa luvassa on vintagea, perin isoäidin kaapista ateljeepukuja 50-,60- ja70-luvuilta.

Kone on Helsingissä Lauttasaaressa äitini luona ja muuton takia sen pitää löytää uusi koti. Ajattelin nyt ensin ilmoitella täällä, jos joku neuleblogilainen innostuisi kokeilemaan. Ja varaosiksi siitä varmaan on,jos samanlainen jo kotoa löytyy. Laitan kuvan kunhan äiti lähettää sen sähköpostilla. Tässä on sen verta paljon kesähärdelliä, että en ala sitä roudaamaan postiin tai matkahuoltoon, eli noutaja saa. (on pakattu melko helposti liikuteltavaan pahvilaatikkoon, painaa kuitenkin jonkin verran)

Itse jatkan kokeiluja äidin toimivalla yksitasokoneella.

Neulerintamalla kävimme  "A Museum of Norwegian Knitting Industry":ssa, 20 km Bergenistä pohjoiseen. Museo oli kauniissa Salhusin kylässä, joka aikoinaan työllisti satoja neuletehtaan työntekijöitä. Harmi vaan, heille kävi niinkuin nykyään Suomessa teollisuudelle, halvemmalla saa ulkomailta ja tehdas suljettiin.

Museossa oli useita vielä toimivia koneita joita meille esiteltiin. Harmi vaan että usein tällaisissa erikoismuseoissa oppaat ei sitten kuitenkaan ole itse niin kiinnostuneita aiheesta eivätkä osaa vastata asiasta enemmän kiinnostuneiden kysymyksiin. Enkä mielestäni edes kysynyt mitään vaikeaa, vaan perusjuttuja tehtaan työvuoroista ja eriväristen villojen käsittelystä. Muuten museo oli oikein hieno ja mukava tutustumiskohde!

Tässä blogivauva tutkii kirjoneulekonetta:

Tehdas teki aikoinaan kaiken itse, aina villan karstauksesta lähtien. Tässä pieni karstauskone, lisäksi siellä oli monta kymmenmetristä konetta, jotka karstauksen lisäksi teki esilankaa, joka näytti ihan tavan hahtuvalangalta joista villahousuja kudotaan. Tämä masiina toimi ja olisipa ihana tällainen omistaa. Niin sievää ja tasaista karstalevyä siitä syntyi.

Ja ihana kauppa löytyi myös. Oleana tekee todella kauniita kirjoneuleita, joita oli tässä ikkunassa yhdistetty juhlavan silkin kanssa mielestäni ihan toimiviksi juhla-asuiksi. Aloin heti haaveilemaan että tekisin tällaisen neuleen itse, kunhan saan äidin neulekoneen kuntoon. Huolella mietityt yksityiskohdat ilahduttavat minua aina! Näissä oli jatkettu perinnettä jotenkin modernilla tavalla. 

Muuten norjalaiset villapaidat ei oikein sykähdyttäneet, tai sitten löysin vain niitä turistikaupoissa myytäviä, joissa käsityötä ei tunnu olevan kovinkaan paljon. Ja lankakaupat oli pieni pettymys, samoja lankoja saa Suomestakin. Koitin etsiä oikeaa Norjalaista vyyhdillä olevaa pesemätöntä "aitoa" villalankaa, mutten sitä mistään löytänyt.

Ja maassa  jossa sataa paljon, on tietenkin ammattikunta jota meillä ei ole, sateenvarjon korjaajat!!

Tässä parvekkeella elämänkumppanin fillarin päällä, ulkona näkyy hyvin tuon langan värinvaihdot:

Ja tässä harmittava virhe, jonka olisin näin jälkeenpäin ajateltuna voinut ihan hyvin purkaa, mutta silloin se tuntui liian työläältä. Opinpahan jotain; PURA AINA JOS HUOMAAT VIRHEEN! Se harmittaa kuitenkin kun työ on valmis.

Harkitsen vielä helmiä huivin reunoihin, aina mallikerran pohjukkaan. Ne saattaisivat painaa sen verran, että kevyt mohair laskeutuisi kauniimmin. Täytynee kokeilla. Nyt toivon, että joku järjestäisi juhlat, jotta pääsisin pitämään huivia ohuen kesämekon päällä kun ilta hämärtyy ja kesäyön lempeä viileys laskeutuu.

Tässä siis saamani langat:

Regian sukkalankaa, jota vaihdossa alunperin peräsin, Ihanan oranssi vyyhti mohairia, pari nyttyä puuvillalankoja, joista tulee jonain päivänä eläimiä mobileen, jonka ripustan pinnasängyn päälle. Ihanin ylläri oli kuitenkin Idenan viininpunainen mohair, jossa säihkyy pohjalla sinisen ja vihreän eri sävyjä. Tätä tuli kaksi kerää, joista toinen on jo puikoilla:

Liisan Lilja-huivi on jo pitkällä. Olen neulonut tätä pääosin iltaisin telkkari ääressä, ja vasta tänään kun tikutin yhden mallikerran verran parvekkeella, pääsi langan ihanat värit auringossa oikeuksiinsa. Tätä kaytän viileinä kesäiltoina hartioilla ja syksymmällä sitten kaulan ympärille kiedottuna. Ohje on ihana, vaikkakin tein muutamia perustavanlaatuisia virheitä ensimmäisissä mallikerroissa. Korjailin sitten parhaani mukaan myöhemmillä kerroksilla neulomalla kylmästi silmukoita yhteen. Olin tehnyt muutaman langankierron liikaa ja huomasin sen vasta vaiheessa, jolloin purkaminen ei enää ollut vaihtoehto.... Onneksi ylimääräisiä reikiä ei pitsineuleesta helposti huomaa. Ajattelin vielä lisätä pingotettuun huiviin muutamia samansävyisiä helmiä liljojen pohjukoihin.

Ja sitten arvio neuledekkareista. Yleisarvosana olisi ehkä tyydyttävä. Kirjat oli suht viihdyttäviä, mutta mysteerit eivät oikeastaan liittyneet ollenkaan neulomiseen, vaan olivat "tavallisia" murhia. Ainoastaan päähenkilön elämänpiirissä harrastettiin neulomista. Ja kylläpä harrastettiinkin. Henkilökaarti oli perin amerikkalainen, mikä minulla hieman tökki. Ihania naisia riittämiin. Se pakollinen neulova ja kehräävä viisas vanhempi mies. Komea ja käsistään kätevä sinkkupoika, jota päähenkilö ei kuitenkaan edellisen pettymyksensä vuoksi halua ajatella kuin ystävänä, vaikka kaikki muut huomaavat että he ovat pari... Olisin kaivannut vähän haastavampaa neulomista kuin ainaoikein-huivia tai perusvillapaitaa ainaoikein neuleena. Toka osa oli jo hieman parempi, kun aikaa ei enää mennyt henkilöiden esittelyyn, mutta silti sisältö jäi jotakuinkin kepeäksi. Kioskidekkareita. Olen huomattavasti iloisempi uusista langoistani kuin kirjoista. Eli kiitos Villasukka, vielä kerran.

Jos joku on kiinnostunut, voisin luettuani laittaa kirjat kiertoon ja vaihtaa ne johonkin hyvään sukkalankaan. Kiinnostuneet laittakaa kommenttia.

Värjäyskokeilut jatkuvat. Elämänkumppani innostui myös värjäilystä ja halusi upottaa vanhat valkoiset villakerraston housunsa väriliemeen. Tavoitteena oli punainen, tuloksena heleä possu. Ruskovillan housut imi kolme pussia väriä ja vielä kaapista löytyneellä elintarvikepunaisella ja etikalla koitettiin pelastaa tilanne, mutta tulos oli ihana vaaleanpunainen. Ei ne jalassa kuulemma kehtaa mennä Lapissa autiotupaan.... Dylon-nappiostoksille vie Elämänkumppanin tie.

Jälkeläinen on kehittynyt hurjasti, jokeltaa ja nauraa aina kun ei kitise mahavaivojaan. Kantamista on kummasti helpottanut Ergo-kantoreppu, joka kotioloissa on nopeampi laittaa päälle kuin kantoliina. Liinalla on kuitenkin mielestäni mukavampi kantaa pitkiä aikoja. Ergossa on sekin hyvä puoli, että voi surffata samalla kun muksu nukkuu siinä. Kantoliinassa Pikku-Ukkeli alkoi heti kitisemään kun istui alas, Ergossa jatkaa tyytyväisenä uniaan.